Silmäoptikot Palmu on tutkitusti hyvän palvelun liike

Julkaistu 20.6.2018 08:12 Kirjoittaja Marko Östman

Ammattitaitoinen ja palveleva henkilökunta on aina asiakaspalvelun tärkein yksittäinen tekijä.

Silmäoptikot Palmu osallistui Suomen Yritysvalioiden tekemään asiakastyytyväisyyskyselyyn, jossa haastateltiin yhteensä 320 raumalaista. Asiakkaiden antamaksi keskiarvoksi Palmu sai 4,2, mikä on erittäin hyvä tulos, sillä se on korkein optikkoliikkeiden osalta saavutettu tutkimustulos Raumalla.

– Tämä on hyvä tapa saada tietoa siitä, mitä meidän asiakkaamme ajattelevat meistä. Saamamme keskiarvo kertoo sen, että me pääsääntöisesti onnistumme ja kun siellä joukossa on niitä täyden viiden pisteen arvosanoja, niin voimme olla tyytyväisiä , Pekka Palmu sanoo.

Hyvän palvelun sertifikaatin saa yritys, jonka keskiarvo ylittää 3,6 lukeman. Silmäoptikot Palmu on osallistunut asiakkaiden tyytyväisyyttä mittaavaan tutkimukseen nyt jo kolmena vuotena peräkkäin. Viime vuonna yritys sai keskiarvoksi 4,23, joten siinä mielessä se on onnistunut pitämään palvelunsa hyvällä tasolla.

– Isona asiana näen sen, että me olemme toimineet täällä jo pitkään. Meidät tunnetaan ja meihin luotetaan.

Laaja merkki- ja mallivalikoima suunnitellaan palvelemaan juuri raumalaisten tarpeita- ja mieltymyksiä varten.

Silmäoptikot Palmulta löytyy laajat kehysmerkkivalikoimat ja -mallistot, jotka omalta osaltaan nostavat palvelun tasoa.

– Me teemme itse päätökset, siitä mitkä mallit tulevat meille myyntiin ja osaamme suunnitella monipuolisen malliston juuri raumalaisille. Saamme esimerkiksi tarvittaessa tilattua asiakkaallemme mallistossamme olevista merkeistä minkä tahansa kehysmallin, missä tahansa koossa ja missä tahansa tarjolla olevassa värissä, Palmu kertoo.

– Ketjuliikkeet ovat menneet paljon siihen suuntaan, että niille tulevat kehykset tilataan puolisenvuotta etukäteen, tällöin on hieman vaikea pysyä ajan hermolla. Meille taas tulee valikoimiin ympäri vuoden jatkuvasti uutta, joten täällä mallisto päivittyy lähes joka viikko.

– Me olemme tehneet pitkään yhteistyötä saman linssivalmistajan kanssa, mikä helpottaa sitä, että tiedämme miten linssien kehitystyö menee eteenpäin ja mikä osa-alue linssissä paranee kun sitä kehitetään.

Palmu kertoo, että asiakkaat antavat paljon palautetta myös itse liiketilasta. Sijainti Vanhassa Raumassa on otettu huomioon liikkeen sisustuksessa.

– Asiakkaamme kertovat, että meillä on hienolla tavalla Vanhan Rauman näköinen liike. Tilavuus mahdollistaa sen, että meillä voidaan keskustella asiakkaiden tarpeista luottamuksellisesti.

Kokemus, osaamisen ja laitteiden ylläpito sekä yhteistyö linssivalmistajan kanssa takaavat asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun.

Paikallisuus on arvo, jota iso osa ihmisistä osaa arvostaa. Raumalaisen Palmun mielestä paikallisuutta pitää vaalia ja tuoda esille.

– Uskallan väittää, että me pitkään toimineena paikallisena yrityksenä tiedämme ja tunnemme raumalaisten asiakkaidemme tarpeet todella hyvin. Olemme tutkineet vuosien varrella samojen ihmisten näköä monet kerrat, ja näin ollen tunnemme heidän tarpeensa.

Asiakastyytyväisyyskyselyn tutkimusraportissa todetaan, että keskiarvo kertoo kokonaisuudessaan tasaisen laadukkaista optisen alan kokemuksista, joita Silmäoptikot Palmuon pystynyt koko henkilökuntansa voimin tarjoamaan omille asiakkailleen.

Tämä ei olisi kuitenkaan mahdollista ilman vankkaa ammattitaitoa ja viimeisintä teknologiaa, joita molempia pidetään jatkuvasti yllä.

– Me pidämme huolen, että meillä on jatkuvasti alalla vaadittavat täydennyskoulutukset käytynä. Eikä opiskelu tietenkään rajoitu siihen. Henkilökunnan osaaminen on asia, josta ei koskaan saa tinkiä, Pekka Palmu sanoo.

Liittyvät kategoriat Henkilökunta