Näöntutkimus Palmulla – helppoa ja mukavaa

Onko edellisestä näöntutkimuksesta vierähtänyt jo tovi tai tuntuuko, ettei vanhoilla laseilla enää näe tarpeeksi hyvin? Näkö olisi hyvä tutkituttaa optometristillä kahden vuoden välein. Silmäoptikot Palmulla optometristin vastaanotolla seurataan näön lisäksi myös silmäterveyttä ja -hyvinvointia. 

Meille on helppo varata aika näöntutkimukseen vaikkapa paikan päällä käymällä tai soittamalla aukioloaikoina. Huomaathan, että toisinaan saatamme kaikki olla palvelemassa asiakkaita, emmekä siksi ehdi välttämättä vastata puhelimeen. Silloin kannattaa soittaa hetken kuluttua uudelleen. 

Ajanvarauksen voi tehdä kätevästi 24/7 myös nettisivuillamme. Palvelemme netissä myös joustavasti chatin puolella, mikäli mieltä painaa jokin näkemiseen liittyvä asia. Joustamme tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan palvellen ajanvarauksella myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Ramppia pitkin on esteetön kulku

Mikäli tarvitset esteetöntä kulkua saapuessasi näöntutkimukseen, onnistuu se vaivatta Länsikadun puolella olevaa sisäpihan ramppia pitkin. Rampin viereen pääsee autolla, mutta saapumisesta kannattaa sopia etukäteen, jotta voimme siirtää sisäpihalla mahdollisesti olevat autot pois edestä. Rampin oikeanpuoleisen kaiteen alaosassa on ovikello, jota rimpauttamalla riennämme avaamaan oven.

Näöntutkimukseen kannattaa ottaa mukaan mahdolliset käytössä olevat silmälasit. Tarkistamme ensimmäiseksi asiakkaan yhteystiedot sekä aikaisempien lasien tiedot. Tarvittaessa saamme tiedot mitattua vanhoista laseista, joten ei huolta.

Miten näöntutkimus tehdään?

Autorefraktometrilla saadaan arvio kaukopuolen taittovoimasta

Näöntutkimus aloitetaan autorefraktometrillä, joka antaa ensin arvionsa tutkittavan kaukopuolen taittovoimasta. Tätä tietoa käytetään vain pohjatietona varsinaisessa tutkimuksessa, jonka ammattitaitoinen optometristimme tekee yksilöllisesti jokaiselle asiakkaalle.

Sitten siirrymme optometristin tutkimushuoneeseen. Optometristi tutkii näön sovittamalla koekehykseen erilaisia linssejä, näyttämällä tauluja ja esittämällä tutkittavalle kysymyksiä. Näitä kysymyksiä ei tarvitse jännittää eikä niihin ole oikeita tai vääriä vastauksia. Riittää, että kertoo totuudenmukaisesti, miten kokee missäkin tilanteessa näkevänsä. Optometristin tehtävä on ikään kuin salapoliisina tehdä lisätutkimuksia vastausten pohjalta ja näin löytää kaipaamansa tiedot. Helppoa ja mukavaa siis! 

Meillä Palmulla tärkeä osa näöntutkimusta on silmien yhteistoiminnan tutkiminen. Näin voidaan havaita mahdollinen piilokarsastus ja korjata se erityisillä prismalinsseillä. Korjaamaton piilokarsastus saattaa aiheuttaa silmien väsymistä, kahtena näkemistä, päänsärkyä ja jopa keskittymishäiriöitä. Vaiva on usein piilevä, mutta elämänlaatu kohenee yleensä huomattavasti prismakorjauksella, kun silmän lihasten toimintaa helpotetaan. Prismoilla rivit eivät enää pompi ja lukeminen sujuu. Olemmekin saaneet paljon hyvää palautetta siitä, että huomioimme tutkimuksissamme myös silmien yhteistoiminnan. 

Mikroskopoinnilla tutkitaan silmän eri kerrokset

Näön tutkimisen jälkeen vuorossa on mikroskopointi eli silmän eri kerrosten tutkiminen ja silmänpaineen mittaus. Näillä tutkimuksilla saadaan arvokasta tietoa silmistä ja havaitaan mahdolliset lisätutkimustarpeet. Tämän jälkeen optometristi kertoo, mitä on silmistä löytänyt ja antaa suosituksensa toimenpiteille. Mikäli silmälaseille on tarvetta, siirrytään tästä sopivan kehyksen valintaan.

Silmänpainemittarilla mitataan silmänpaine
Liittyvät kategoriat Näkeminen