Silmäoptikot Palmu mukana Lumen-valotaideviikossa

Perjantaina käynnistyi aivan uudenlainen valotaidetapahtuma, kun valotaideviikon valaistukset sytytettiin välkehtimään Rauman keskustassa sijaitseville julkisivuille. Valotaideviikko on Rauman Energian yhteistyökumppaneineen järjestämä elämys, jossa Rauman keskeisiä rakennuksia valaistaan eri taiteilijoiden suunnittelemilla valotaideteoksilla. Reitti kulkee Unescon maailmaperintökohde Vanhan Rauman läpi. Viikon aikana valotaidetta voi käydä ihailemassa muun muassa kirkon, raatihuoneen, kaupungintalon sekä Tarvonsaaren koulun julkisivuilla. Myös Silmäoptikot Palmu on mukana Lumen-valotaideviikossa heijastaen Spärrin julkisivuun valoteoksen. 

Spärrin taiteellisen julkisivuvalaistuksen suunnittelivat yhteistyössä taiteilija Jaakko Niemelä, yrittäjä Pekka Palmu sekä mediataiteilija Niko Tiainen. Julkisivuvalaistus haluttiin linkittää näkemiseen,  minkä vuoksi kuvioksi valikoitui näöntutkimuksissa tutuksi tullut E-kirjain. Jos valoteosta jää hetkeksi seuraamaan, voi E-kirjaimen nähdä kääntyvän sivu kerrallaan itsensä ympäri. 

– Kuten näöntutkimuksessa, niin tässäkin haluttiin tuoda esiin perinteinen E-kirjain, joka voi osoittaa neljään eri suuntaan. Tätä ideaa mukaillen valoteoksen idea alkoi hiljalleen syntyä, muistelee Pekka.

Julkisivuvalaistuksen lisäksi Silmäoptikot Palmun sisäpihalta löytyy pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin taideteos ”Silmäpako” valaistuna. 

– Taideteosta ja sen valaistusta saa tulla ihastelemaan sisäpihalle aina portin ollessa auki, Pekka kutsuu.

Lumen-valotaideviikko valaisee julkisivuja 22.-30.1.2021. Julkisivut on valaistu joka ilta noin klo 17-23 välisenä aikana.

Lisätietoja kohteista ja taiteilijoista löydät muun muassa Lumen Rauma sivuilta: https://www.lumenrauma.fi

Liittyvät kategoriat Ajankohtaista
Liittyvät avainsanat Spärri tapahtuma Vanha Rauma