Julkaistu: 16.09.2022
Näköasiantuntijat-verkosto on valinnut Vuoden Näköasiantuntijaksi Silmäoptikot Palmun optometristin Pekka Palmun. Palkinto luovutettiin Pekalle Näköasiapäivillä 4.9.2022.
Näköasiantuntijat-verkosto valitsi Vuoden Näköasiantuntijan jo viidettä kertaa. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, joka on merkityksellisesti kehittänyt Näköasiantuntija-verkoston toimintaa, ja joka toimii omassa työssään Näköasiantuntijoiden arvojen mukaisesti.
”Pekka Palmu on vaikuttanut optisella alalla jo yli 40 vuoden ajan. Eläkeiän kynnykselläkin hän on yhä innostunut kehittämään optometriaa ja Näköasiantuntija-verkoston toimintaa. Hän jakaa ideoitaan mielellään myös muille. Hän on todellinen Näköasiantuntijan ilmentymä ja `kantaisä`”, tiivistää Suomen Näköasiantuntijat Oy:n toimitusjohtaja Tapio Rosenberg.
”Arvostan Vuoden Näköasiantuntija –palkinnon korkealle, sillä kollegoiden tunnustus tuntuu aina hyvältä. Kukaan ei voi yksin tehdä paljoakaan, vaan onnistumisiin tarvitaan aina hyvä henkilökunta ja innostuneet verkoston jäsenet. Näköasiantuntijat-verkosto on erinomainen tapa kehittää yhteistä asiaa, sillä meillä kaikilla on omia asiantuntijuuksia, joita voimme yhdessä hyödyntää ja vahvistaa edelleen”, Pekka itse iloitsee tunnustuksesta.
Silmäoptikot Palmua vuodesta 1981 luotsanneen Pekan tavoitteena on aina ollut olla edelläkävijä omalla alalla ja palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Aikaisempia tunnustuksia ovat mm. Vuoden Optikko 1998 ja Vuoden Optikkoliike 2006 –tunnustukset sekä Satakunnan Innovaatio 2006 –palkinto työnäkemisen kehittämisestä.
Näköasiantuntijat on suomalaisten yrittäjien perustama yksityisten optikkoliikkeiden asiantuntijaverkosto. Verkostoon kuuluu yli 70 yksityistä optikkoliikettä ja liikemäärällisesti se on kolmanneksi suurin silmäalan toimija Suomessa. Verkoston missiona on hyvä näkö terveissä silmissä. Lisätietoja www.nakoasiantuntija.fi.